Farmari keräsi 91 000 kävijää kolmen päivän aikana - näyttelyn päiväkohtainen kävijämäärä rikki

2 min lukuaika

Uutiset· Tiedotteet

Farmarin lauantai huipentui yleisöennätykseen 32 000 kävijällä.

2 A2 A7396

Kävijämäärä ylitti odotukset ja näyttelyjohtajan miesmuistin varaiset päiväkohtaiset kävijäennätykset. Sadekuurot eivät tänäänkään haitanneet kävijöitä.

- Toive oli 8-alkava numero koko tapahtuman kävijämääräksi. Nyt ylitimme sen reippaasti. Seinäjoki ei pettänyt nytkään: kävijämäärien suhteen voimme todeta että Seinäjoki on Suomen paras maatalousnäyttelypaikkakunta, iloitsee näyttelyjohtaja Henri Honkala.

Yleisö on saanut nauttia runsaasta näyttelyn tarjonnasta. Ohjelmanumeroita on ollut huikea määrä, niin asiapitoista tiukkaa ammattiasiaa, kuin sisällöltään keveämpää ohjelmaa. Näytteilleasettajien osastot ovat tarjonneet uutuuksia ja asiantuntemusta ja paljon nähtävää ja koettavaa. 

Ruoantuottajat ja suomalainen ruoantuotanto on saanut tapahtumassa nostetta. Lapsiperheet ovat löytäneet paikalle sankoin joukoin. 

- Hienoa että tullaan lapsille näyttämään, mistä ruoka tulee. Kotieläinpuolen ohjelma ja suuret maatalouskoneet kertovat ruoantuotannon merkittävyydestä ja kokoluokasta Suomessa. ProAgrian Önni Möö - Maataloutta lapsille -teema sai todella hyvän vastaanoton ja kiinnostuneita ihmisiä riitti Katulavan äärelle kuulemaan Peter Vesterbackaa aiheen tiimoilta. Önni Möön reitti, jossa maataloutta tutustutetaan lapsille leikin keinoin kiinnosti lapsia kovasti, jatkaa näyttelypäällikkö Kirsi Varila. 

Kiitosta saavat talkoolaiset, ammattitaitoinen henkilökunta, näytteilleasettajat, kävijät ja kaikki näyttelyä toteuttamassa olleet. 

- Haastaviakin tilanteita on kohdattu. Se täytyy ymmärtää että kun mukana on yli 200 eläintä ja yli 90 000 henkilöä, jotakin yleensä aina tapahtuu. Näistä tilanteista on kuitenkin selvitty ammattitaitoisella tilanteiden hoidolla. Kiitos kaikille, jotka mahdollistavat tämän upean tapahtuman, Honkala päättää.

Seuraava Farmari järjestetään Kalajoella 25.-27.6.2026.

Farmari 2024 -maatalousnäyttely Seinäjoella 4.-6.7.2024, Seinäjoki Areenan ja Uimahalli-Urheilutalon ympäristö. Luvassa on kolme tapahtumapäivää, lähes 400 näytteilleasettajaa, yli 200 eläintä ja yli 250 ohjelmanumeroa.

Alueelle rakentuu monipuolinen näyttelyalue, jossa on esillä vastuullinen kotieläintuotanto, kattava konekenttäalue laitteineen ja uutuuksineen, monipuolinen metsä- ja energiaosasto, sekä palveluita ja osaamista tarjoavat osastot sisä- ja ulkoalueilla. Mukana on lisäksi lähiruoka-, kädentaito- sekä eräosastoja sekä runsas kattaus ohjelmaa: asiaa ja elämyksiä! farmari.net