Farmarin lauantaista odotetaan vilkasta kuluttajapäivää
Näyttelyn järjestävät olivat tyytyväisiä siihen että kolmas näyttelypäivä alkoi pilvisenä.
- Helteessä on näiden päivien aikana opittu toimimaan, viimeiseen päivään on hiottu näyttelyn käytännöt huippuunsa, kertoo näyttelyjohtaja Henri Honkala.
Farmariin odotetaan tänään näyttelypäivien suurinta kävijämäärää.
- Lauantait ovat perinteisesti olleet kuluttajapäiviä. Meillä on tänään kevyempää ohjelmaa mm. tutustutaan entisaikojen Tinderiin IEVA:n, laitetaan jalalla koreasti latotansseissa, tubettaja Muwexin fanitapaaminen järjestetään ProAgrian osastolla ja luvassa on myös suomenhevosten vetokisaa ym. kevyttä ohjelmasisältöä, Honkala jatkaa.
Kuluttajapainotteisen sisällön lisäksi mukana on ammattilaissisällöstä mm. huoltovarmuusasiaa, mukana paneelissa mm. MEP Elsi Katainen. Päivän teemana lavoilla on kaiken kaikkiaan energia ja vastuullisuus.
- Lavalla kuullaan mm. biokaasu-aiheinen paneeli, sekä Maa- ja metsätalousministeriön asiaa CAP27:stä, Honkala jatkaa.
Lauantaista odotetaan vilkasta kuluttajapäivää.